Hillary Hindi

Koko nimi: Hillary Hindi.
Syntymäpäivä: 02.03.1990.
Vanhemmat: Robert & Emily Hindi.
Sisarukset: Vanhempi sisko, Hannah Hindi.
Hiukset: Punaiset.
Silmät: Ruskeat.
Pituus: 5'.
Paino: 90lbs.

Hilly on harrastanut 15 vuotta tanssimista. Hän on ottanut tunteja monista tanssilajeista esim. baletista, jazzista, hiphopista jne. Hilly on niin lahjakas tanssija, että hänet on otettu kunnialla vastaan samoihin kouluihin missä Hannah on myös opiskellut, eli The Royal Academy of Danceen ja The Imperial Society of Teachers of Dancing. Hän on myös esiintynyt useissa kirkon tilaisuuksissa.

Hillyn ollessa viisi vuotias hänen perheensä huomasin hänessä jotakin erilaista ja ainutlaatuista hänen näyttelemisessä. Hän rakasti käyttää persoonallisuuttaan vuosittain näytelmissä, lasten joulunäytelmässä ja draama kilpailussa.

Hillary aloitti imitaation aakkoset ollessaan 13-vuotias. Hän imitaatioi Taru Sormusten Herrasta elokuvan hahmoa Pippin Tookia (Billy Boyd). Siitä lähtien hänen parodiointi on kasvanut laajemmaksi lähes 20 eri hahmoon.

Nyt Hilly aikoo ottaa pääaineeksi näyttelemisen/elokuvan ohjauksen/editoinnin ja maskeerauksen.

Lisää kuvia: