24.07.2009 - perjantai
Heippa!
Pakko päivitellä, kun sain vieraskirjaani niin mukavan viestin. Aluksi ajattelin jättää blogin seisomaan, kun ei ole
tullut intoa kirjoitella. Mutta kaipa sitä voisi hieman kuulumisia kirjoittaa. Tosin ilman kuvia tällä kertaa, valitettavasti.
Tänään esim. olin Jaden kanssa lähi joellamme, Jade joi hieman joesta ja muuten vain nautittiin olosta. Piti
alkaa satamaan ja sitä vähän odotinkin, mutta eipä täytynyt jäädä sillan alle sateen suojaan. Jade on niin helppo
tuollaisissa paikoissa. Muuten koirat ovat auttaneet puusavotassa, joka syntyi kaadettuamme koivua pihaltamme.
Famin turkki leikattiin pari päivää sitten 3mm terällä, paitsi korvat ja päätukka. Hännän tupsu myös jätettiin. Ja
Lediltä on löytynyt taas jälleen kerran punkki, kunnon punkki-magneetti koko tyttö!
Kanit ja marsut ovat voineet hyvin. Niistä ei ole sen enempää kuulumisia, juuri annoin iltapalaksi oma kasvattamiani
herneenversoja. Ja tällä hetkellä Ana pomppii ja hyppii tuolla häkissä kuin popcorni!

12.07.2009 - sunnuntai
Heipähei!
Piti päivitellä jo perjantaina ja lauantaina, mutta väsymys ja kiire on vienyt voiton. Ja mitäs meille kuuluu, no Ledi
pallero puri uudet valjaat samasta kohtaa kuin edelliset ja tästä syystä on joutunut pitämään varavaljaita päällänsä.
Tämä valjaiden pureminen oli tapahtunut vastaavan kaltaisessa tilanteessa. Muuten meillä on koirat ulkoilleet ja tarkkailivat
koko kolmikko parvekkeelta perjantaina meidän ison puun kaatoa. Jadella saa pidettyä nykyään taas ponnareita ja saparoilla
ollaan menty. Tänään typykällä on päässä ollut leppäkerttu ponnarit, jotka löysin edullisesti Salon reissultamme.
Marsuilla oli eilen lauantaina siivouspäivä ja koska kaikki marsujen matot odottivat pesuaan niin pikaisesti tiimarista hain
kolme räsymattoa neideille. Ovat muuten pehmeämpiä kuin ikean pikkumatot. Tuntuu vain, että saattavat nuo tiimarin olla heikompi
laatuisempiakin, mutta ei haittaa. Kanit ja marsut saivat myös tänään herkutella mustikanvarvuilla, kun niistä pitävät.
Ai niin ja teetin koiristamme aivan ihanan A4 kokoisen kuvakirjan ifolorilla. Laitoin tuohon ylös pari kuvaakin, on nimittäin
hintansa arvoinen ja aivan upea! Miten maltan olla katselematta sitä kokoajan ;D.

09.07.2009 - torstai
Moikka!
Sadetta ja tuulta on pukannut, sekä harmaata muutenkin. Yksi harmaa on tähystellyt nyt illalla pöydälläni ikkunasta ulos.
En tiedä mitä siellä näkee. Ehkä kurren, ehkä kissan? Ne kaksi asiaa mitä tämä puudelin kaunistus jahtaa unissaankin.
Marsuilla tiedossa lauantaina luultavasti siivouspäivä, pitää pestä mattoja jotta saa sinne pohjallekin jotain. Nyt on käynyt
niin nimittäin, että kaikki on käytössä tai odottamassa pesuaan. Siispä tilanteen mukaan sitten pohjalle mitä löytyy
tai pikapesu matoille :). Kanit ja marsut ovat syöneet tänään aamupalakseen rautalehtiä ja poimulehtiä. Voitte arvata kuinka
nauttivat. Kaneista laitoinkin pari kuvaa nyt tähän päivitykseen missä maistuvat juuri aamuherkut. Illalla ruokailtiin voikukan
lehdillä sitten tyytyväisenä. Niistä ne marsutkin kinastelivat hullun kiilto silmissään.
Ai niin ja Jade on näköjään keksinyt uuden tähystys paikan parvekkeella, joka oli myös melko riskipaikka tähystellä. Siitä
olisi voinut hypätä alas sekunnissa. En usko että tuo harmaa olisi niin hölmö, mutta koska en halua ottaa riskejä, niin virittelin
siihen pienenmoisen verkkoesteen jotta ei neiti pääse siihen enää. Tämä kuuluisa kurrejen tähystys paikka siis sijaitsi tänään
kanien parveke häkin päällä. Täytypi yrittää ottaa ensi kerran päivitykseen kuva siitä missä tuo pallero seisoi. Tuntuu, että
tuo orava joka on härnännyt Jadea jo talvesta asti nauttii huomiostaan. :D
Familla oli tänään kauneushoitola päivä, tosiaan ei suurimuotoinen. Oli vain kuonon ajaminen ja tukan tasaus, sekä lyhennys.
Nyt kelpaa senkin pikkuneidin lähteä ulos häntä pystyssä!

08.07.2009 - keskiviikko
Heippa!
Meillä sattuu ja tapahtuu kaikenlaista, tällä kertaa Ledillä ja Jadella. Ledi nimittäin onnistui puremaan valjaansa rikki, kun
se jäi yksin autoon. Ennen ei ole tälläistä tehnyt, kerran purrut kahdet kengät. Mutta ei kuitenkaan käyttökelvottomiksi.
Ylhäällä siis kaksi kuvaa vanhoista valjaista, siispä suuntasimme musti&mirri myymälään ja ostimme uudet samanlaiset.
Ovat tosin uutta mallistoa, muuten samanlaiset. Koko laput olivat muuttuneet, mutta onneksi oli koira ja vanhat valjaat
mallina mukana. Ennen valjaiden koko Ledillä oli 1 ja nykyään 60, eli koot muuttuneet aikalailla. Ainakin
tietää seuraavalla kerralla. Meiltähän kotoa löytyy nailon valjaita reilusti, mutta Ledi ei voi käyttää muuta kuin pehmustettuja.
Perus nailon valjaat nimittäin rikkovat ihon ja Ledi yliherkkänä nuolee sitten hiertymä kohdan vielä pahemmaksi. Hurtan
valjaat ovat olleet erittäin loistavat tähän asti ja jatkossakin taatusti.
Jaden kanssa olin eilen ja tänään metsässä kuvaamassa, sekä riehumassa. Kuvia saatiin ja myös nähtiin peura. Tai
minä näin ja Jade onneksi vältti. Jadella on niin kova saalisvietti, että minun tuurilla olisi lähtenyt perään kuurona. Jäniksien
perään on jo lähtenyt pienestä asti useaan otteeseen ja mikä se hienosto puudeli oli? :D Noh onneksi ollaan vältytty karkureissuilta
ja niitä ei ole koskaan ollut. Jade nauttii metsästä ja kaikesta siellä tuoksuvasta. En voi väittää etten itse pitäisi ja
tänään sai mukavasti syötyä mustikoitakin (NAM!). Marsut ja kanit saivat myös mustikan varpuja, joissa oli mustikoita ja tykkäsivät.